Tänään oli aika pitkä päivä, eka luento alkoi klo 9 ja vika luento loppui juuri. Yhteensä siis 5 h istumista kuulokkeet päässä ja mikrofoni viritettynä.
Olo on jotenkin vähän närkästynyt. En saanut tästä jälkimmäisestä luennosta paljoakaan irti. Olisin halunnut:
- vuorovaikutteisia tehtäviä. Vihreillä ja punaisilla täpillä saa helposti vuorovaikutusta. Onneksi kuitenkin tehtiin pari lyhyttä kirjoitustehtävää, mutta muuten osallistujat passivoitiin nököttämään kuulokkeet korvissa dioja tuijotellen
- saada luentomateriaalit etukäteen, jotta olisin voinut valmistautua aiheeseen. En tiennyt lainkaan millä asenteella tälle luenolle piti varustautua.
- saada päivän aikataulun etukäteen. Luento 9 – 16 kuulostaa pahalta ja olisi kiva suunnitella yhteinen ruokailu, tietää taukojen pituus ym.
- nähdä enemmän kaavioita. Olen kovin kypsynyt tekstiä sisältäviin kalvoihin, joita ei käydä läpi ja joiden lukemisen aikana puhutaan jostain muusta asiasta. Monen asian seuraaminen ja mieleen painaminen samanaikaisesti on haastavaa
- kuulla luennon aikana pieniä johdantoja: nyt olemme käsitelleet tämän, siirrytään tähän, nämä ja nämä käsitellään niiden jälkeen…
- nauttia opettajan energiasta ja ammattitaidosta, innostua, visioida, oivaltaa ja saada wow-elämyksiä
Mutta tämäpä juuri on opiskelussa hauskinta. Oppijana kiinnittää aivan eri asioihin huomiota ja omassa opetuksessaan voi sitten yrittää välttää itseä ärsyttäviä juttuja. Aihepiiri kaikenkaikkiaan on tosi kiinnostava, sillä teen päivittäin töitä verkko-opetuksen parissa. Kysymys siitä, tarvitaanko erillistä verkkopedagogiikkaa hymyilytti, sillä HY:llä on kaiketi 10 verkkopedagogiikan asiantuntijaa – ainakin yliopistolla ajatellaan siis niin, että verkkopedagogiikka on oma pedagogiikan alalajinsa.
Ylipäänsä opinnoista tähän mennessä on vähän epämääräinen kuva. Toivoisin tarkempaa struktuuria, selkeämpää aikataulua ja enemmän toimintaa. Missä on se yhdistelmäblogi, jonne nämä kirjoitukset kerääntyvät? Kenties iso kuva selviää ajan kanssa, mutta nyt olen pyröhdellyt Moodlessa katsomassa mitä muut opiskelijat ovat tehneet. eEmeliinkin osasin ilmoittautua ihan sattumalta.
Itselläni on opiskelumotivaatio aivan valtava ja tahtoisin tehdä harkat ja tehtävät välittömästi. Siksi olenkin varmaan aivan yliherkkä kaikenlaiselle jaarittelulle, hidastelulle ja epämääräisyydelle. Etenkin sille että heti alussa lasketaan rimaa.
Filed under: Webex, opiskelu | Avainsana(t): aikataulu, pedagogiikka, PowerPoint, Webex